Moikka moi ja kiva kun olet siinä!

Olen Leena Pusa-Tiainen 38vuotias ammattijärjestäjä, puoliso ja neljän lapsen äiti. Perheeseemme kuuluu myös kaksi kissaa.

Olen aina rakastanut kodin järjestämistä ja sisustamista. Koti on minulle todella tärkeä paikka ja haluan että siellä on sekä minulla että perheelläni hyvä olla <3

Jo pienenä tyttönä kuljin silloisessa kodissamme keltaisen metallikärryn kanssa ja keräilin ympäri asuntoa olleita tavaroita kärryyn ja vein niitä paikoilleen. Tämä sama tapa on minulla edelleen vaikkakin keltaisia kärryjä ei enää olekaan. Meidän perheen iltarutiineihin kuuluu mm. koko perheen yhteinen siivoushetki, jolloin kaikki päivän aikana lattioille ja pinnoille ajelehtimaan jääneet tavarat ja lelut viedään omille paikoilleen. Koska tavaraa on maltillisesti ja kaikilla on omat paikkansa, on tämä rutiini helppo toteuttaa ja lapsetkin osallistuvat mielellään.

Turhan tavaran karsiminen ja tavaroiden järjestäminen omille paikoilleen on ollut meidän perheen arjen pelastus! Tavaratyön avulla kotityöt on jakautuneet tasaisemmin, stressi tekemättömistä kotitöistä on lähes kadonnut ja arki rullaa kaikkine muuttujineen melko helposti.

Minä haluan auttaa myös sinua päästämään irti turhasta tavarasta - se on avain helppoon ja sujuvaan arkeen!

Koulutettuna ammattijärjestäjänä voin auttaa sinua kotisi järjestyshaasteissa ja tavaroiden karsimisessa.

Ota yhteyttä niin katsotaan miten voin auttaa juuri sinua kohti sopivampaa tavaratasapainoa!

kuvassa ammattijärjestäjä Leena Pusa-Tiainen

Haluatko helpommin ylläpidettävän kodin?

Kaipaatko arkeesi selkeyttä ja harmoniaa?

Ota yhteyttä niin sovitaan maksuton tutustumiskäynti!

(Tutustumiskäynti ei velvoita tilaamaan palvelua ja on aina maksuton)